BLOGI.MARKONENONEN.NET

HUONOA KÄYTÖSTÄ KOKKIOHJELMISSA?

2012-05-20T18:41:49Z

Tampereen kodissani minulla ei ole yhtään maksettua TV-kanavaa. Siltä näen keilailun SM-kisojen lisäksi tavallisesti 2-4 kokkiohjelmaa illassa - siis niiden kahta lukuisempien tavanomaisten sairaalloisen väkivaltaisten ja mielipuolisten TV-sarjojen lisäksi.

Jos en ihmettelisikään kokkiohjelmien määrää, joudun kyllä sanomaan pari valittua sanaa niiden tyylistä. Ohjelmissa kiusataan ja itketetään ihmisiä, huudetaan, räävytään, paiskotaan ja karjutaan kuin mielipuolet. Kaikkiaan käytös näyttää aivan oudolta tällaisen tavallisen ihmisen silmin.

Outoa on myös kokkituomareiden kielenkäyttö, asenne ja tyyli. En edes kaduilla tai huoltoasemien baareissa juuri kuule niin pahansuopaista toisten haukkumista kuin joissakin snobistisissa kokkiohjelmissa. Ohjelmissa on kokonaan unohtunut se, miksi ruokaa laitetaan ja miksi kokoonnutaan yhteen. Tarkoitus on viihtyä rennossa, ystävällismielisessä tunnelmassa. Sille, että joku on kokannut ja laittanut ja kutsunut, annetaan aina arvo ja tunnustus.

Kokkikilpailujen tuomaristo osoittaa monesti tavattoman huonoa makua käyttäytyessään huonosti ja ylimielisesti sekä ohjatessaan huomion aivan hölmöihin asioihin. Sitä paitsi ruuanlaitossa kilpailu on heikolla pohjalla, sillä vaihtuvat muodin turhamaisuudet sanelevat paljon siitä, mitä pitää laittaa ja miten. Nirppanokat ja isottelevat kauhanliuottajat tekevät ruuanlaitosta useimmille painajaisen.

Niinkö on, että yhteiskunnan koveneminen ja sen tuomat kilpailun mallit ja pakot vievät ruokailun ja seurustelun hetkistäkin luonnollisen ilon ja tekevät niistä pakonomaista kauhun alla suorittamista?

Järkevä ihminen on tietenkin siitä välittämättä ja laittaa makuns,tyylinsä ja kokemuksensa mukaan. Kohteliaisuuden ja ystävyyden perussääntö kuuluu, että juuri sitä arvostetaan ja nimenomaisesti ruuan äärellä, vaikka aivan omaan makuun ei kaikkea löytyisikään.

Kotikutsuilla pöydän ääressä iloitaan joskus hiukan epäonnistuneemmastakin lautasellisesta. Jos ravintolassa hinta ja laatu eivät kohtaa, siitä kuitenkin kerrotaan selkeästi ja ystävällisesti, ja jos asiaa ei korjata, siitä voi kertoa tuttavilleen tai äänestää netissä. Itse en nettien suosikkilistoista ollenkaan perusta, koska minunlaiseni eivät siellä äänestele.

Sitä paitsi olen silmäillyt suosikkilistoja joissakin suomalaisissa kaupungeissa, joissa tunnen ravintoloita. Lyhytkin silmäys paljastaa, että kärjessä ovat nuorison suosimat kalliit tai suhteellisen kalliit ravintolat, joissa ruoka on korkeintaan tyydyttävää tai jopa huonoa. Aika monessa perinteellisessä ruokaravintolassa ja jopa fine dining -ravintolassa saa syödä halvemmalla parempaa. Se on kummallista, ja viittaa siihen, että ruokaohjelmilla voisi olla sijansakin, jos ne ylipäänsä auttaisivat ruoka- ja ravintolakulttuurin parantamisessa.

LUMIKELILLÄ ELI PILKKA OMASSA NILKASSA?

2012-04-02T19:58:46Z

Taannoin 2000-luvun alussa eräänä tammikuun päivänä satoi Lontoossa jokunen sentti luntta ja lämpötila meni pakkasen puolelle. Jääkeli syntyi muutamassa tunnissa. Pahaksi onneksi olin muutaman hyvän suomalaisen ystäväni kanssa Pohjois-Lontoossa museomatkalla noin 15 kilometrin päässä silloisesta kodistani.

Sinne jäimme tuntikausiksi. Metro lakkasi kulkemasta, bussit eivät päässeet mihinkään. Odottelimme jonkin aikaa paikallisissa kuppiloissa mutta tilanne pahenikin pahasti. Koko liikenne seisahtui, moottoritiet ja muut tiet tukkeutuivat kokonaan. Lontoossa kaiketi kellään ei ole talvirenkaita, ja jäinen keli pysäytti liikenteen.

Tässä vaiheessa rupesimme etsimään keinoa päästä takaisin. Metro ei edelleenkään kulkenut. Bussit eivät kulkeneet. Autoja oli teillä ja kaduilla pitkin ja poikin meidänkin silmissä satoja. Taksit, jotka olivat vielä liikenteessä, kieltäytyivät lähtemästä keskustaan tai olivat kiinni jossakin kohtaa tietä. Käveleminen ei tullut kysymykseen, sillä olimme kevyissä varusteissa ja kesäkengissä.

Ajatus kesärenkaisesta vuokra-autostakin oli hylättävä ja myös siksi, että emme tienneet, onko mikään pääväylistä avoinna. (Ei ollut, kuten sittemmin selvisi.)

Muutaman tunnin turhien yritysten jälkeen totesimme, että meidän on pakko yöpyä 15 kilometrin päässä kodistani. Mutta majatalot ja hotellit olivat jo täynnä. Kotona myös puolisoni yritti järjestää meille majoitusta mutta olimme aikeissa liian myöhään, sillä muut olivat jo täyttäneet lähiseudun majoitusliikkeet. Meille kerrottiin, että kymmeniä tuhansia ihmisiä oli jumissa.

Osa yöpyi autossaan moottoriteillä. Heille jaettiin kynttilöitä, joka lämmittää yllättävän hyvin autossa, vaikka ilmanvaihdosta pitääkin huolehtia. (Olen sen jälkeen talvisin pitänyt vilttiä, tulitikkuja ja kynttilöitä autossani.) Osa jätti autonsa tielle.

Me valmistauduimme viettämään yön yhdessä kulmakunnan McDonalsin pikaruokalassa - se oli ainoa paikka, minkä löysimme käyttöön ja sekin alkoi olla täynnä. Kello läheni puolta yötä, ja olimme olleet jumissa tuntikausia.

Sitten pikaruokalan pihaan kaarsi taksi, ja ennen kuin kuljettaja ehti sisälle saakka, lensin kysymään, paljonko hän haluaa, jos heittää meidät kotiin (Kensingtoniin). Hän sanoi, ettei sinne pysty ajamaan kun ne ja ne tiet ovat poikki, ja hän on menossa nukkumaan ja ilta on ollut aivan hirveä. (Hänen sanankäyttönsä oli voimakasta mutta ei yksipuolista eikä tyylitöntä.) Sanoin, että jos vaan kokeilisimme jotakin kautta ja pyysin vain kertomaan hinnan. Lisäsin, että meitä on neljä miestä ja voimme työntääkin autoa, jos tarvitaan.

Taksikuski sanoi hinnan ja että syö ensin. Sovittu siis. Maksu oli ehkä nelinkertainen mutta maksoimme mielellämme. Hän söi, ja sitten lähdettiin. Kiertelimme sieltä ja täältä, väistimme pysähtyneitä, menimme pihojenkin poikki ja sillai mutta työntää ei tarvinnut missään. Näimme tuhansia autoja tienposkessa ja seisahtuneissa jonoissa. Eräältäkin sillalta muistan aivan apokalyptisen näyn pitkälle moottoritielle ...

Viiteentoista kilometriin meni toista tuntia. Olimme perillä kotona yhden jälkeen yöllä.

Ja jo alkuillasta ja sitten koko illan ja koko matkan haukuimme kuorossa ja värikkäästi brittiläistä järjestelmää ja puhuimme entisestä Isosta-Britanniasta (nyk. U.K.) Itä-Kuubana. (Se on siis Euroopan vieressä; Länsi-Kuuba on Amerikan mantereen vieressä.) Emme voineet käsittää, miten kaikki voi pettää niin pahasti sivistysvaltiossa ja kehittyneessä länsimaassa.

Kuitenkin tuo haukkuminen ja noituminen on paljastunut nolonlaiseksi ylimielisyydeksi. Ensinnäkään britit eivät kolaroi niin paljon kuin suomalaiset, eivät edes noilla keleillä. He eivät vain pääse renkaillaan jääkelillä minnekään varsinkaan, kun talviajokokemusta ei ole lainkaan.

Mutta Suomessa, jo ties kuinka monennen kerran tänä talvena, autoilijat saavat aikaan täydellisen kaaoksen ja typerien onnettomuuksien sarjan, vaikka lunta on joka talvi ja talvirenkaat käytössä. Kaiken lisäksi autoja on vähän ja liikenne on kerrassaan pientä Lontooseen verrattuna.

Vahinkoja sattuu mutta ratin takana suomalainen on myös hölmö.

Niinpä nyt ymmärrän brittejä mutta en suomalaisia. Ei talvikeli voi olla kolarin syy. Syynä on se tunnettu onnettomuusfaktori ratin ja penkin välissä.

Terveisiä vaan Inkooseen Sirkkalan Joukolle ja Villelle ja Lundströmin Rollelle. Enää ei pilkata brittikuskeja ...

MIELELLÄÄN MYÖS HYÖNTEISISTÄ

2012-03-23T18:03:05Z

Opettajan työ on joskus ... Niin, mitä se on? Olen viikkokausia puhunut pro gradu -tutkielmasta erään opiskelijan kanssa. Siis aihepiiristä, tutkimustehtävästä ja metodologiasta. Lopulta tänään, perjantaina myöhään iltapäivällä, hän vastasi tekstiviestissään:

"Voin ilolla todeta miettineeni hieman gradua. Olen todennut tarvitsevani helvetisti kirjoja. Totesin myös että gradussani pitää olla paljon mukavia kuvia. Mielellään myös hyönteisistä."

Tässä vaiheessa totesin tarvitsevani tuplaviskin. Ja sillä tiellä olen (ravintola Teerenpelissä).

Pidän ammatistani yli kaiken. Koskaan ei tiedä, millä argumentilla tai millä selityksellä joku yllättää. Eikä vakiovastaus toimi monessakaan tilanteessa ...

TAISTELU VALTIOSTA ALKAA UUDELLEEN

2012-02-28T13:44:25Z

Karl Marx, joka viime aikoina on tullut jälleen hiukan enemmän muodikkaaksi, uskoi, että kapitalistinen yhteiskunta eli tämä länsimainen markkinataloutemme jäsentyy työvoimaansa myyvien työläisten ja työvoimaa riistävien kapitalistien välisenä voimainkoetteluna. Marx ei suinkaan selittänyt, että kapitalisti-riistäjä maksaa aina surkeita palkkoja. Marxin mukaan tärkeämpi seikka oli, että työstä syntyvä lisäarvo jää joka tapauksessa pääomanomistajan tilille.

Niinpä Marx oletti, että vastakohta on sovittamaton. Toisin kävi - syystä, jota Marx ei vielä voinut eikä tiennyt ottaa huomioon. Demokratisoitumisen myötä työväenluokat pystyivät saamaan haltuunsa merkittävän vallan valtiokoneistossa. Valtiokoneisto tasapainotteli ja sääteli kahden eri suuntaan pelaavan ja eri veneessä kulkeneen yhteiskunnallisen voiman vastakkainasettelua. Valtiovallasta tuli kolmas, tasapainottava voima. Valtiovallan johdolla rakennettu yhteistyö hyödytti ja rikastutti molempia osapuolia (sekä tietenkin virkakoneistoa).

Siihen perustui länsimaisen yhteiskunnan historiallisesti suhteellisen rauhanomainen ja hyvinvointia luonut kehitys, mikä oli vahvimmillaan toisen maailmansodan jälkeen. Huomattakoon, että länsimaissa kehitys oli samanlainen riippumatta siitä, oliko hallituksissa sosialisteja ja kommunisteja vai ei.

Tilanne on muuttunut. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, ns. globalisaation toistaiseksi kiihkeimmässä vaiheessa, valtiovalta on luopunut siitä tehtävästä, mikä sillä oli soviteltaessa Marxin kuvaamaa vastakkainasettelua. Useissa maissa kerta toisensa jälkeen toteutetut finanssi- ja talouspoliittiset järjestelyt, satojen miljardien tukineen milloin autoteollisuudelle, milloin pankeille tai muille suuryrityksille, ovat tehneet valtiosta suurimpien pääomasijoittajien ja kapitalistien valtion.

Historioitsijana en pysty näkemään, että minun tuntemassani historiassa länsimaissa olisi ainakaan vuosisatoihin tehty niin suuria yksiselitteisiä varainsiirtoja suuromistajille kuin nyt 1900-luvun lopulta alkaen. Myös Kreikan tukipaketit menevät liki yksinomaisesti suoraan pankeille ja muille raha- ja luottolaitoksille sekä alan suurimmille konsulttiyhtiöille.

Palkkatyöllään elävät ihmiset ovat menettäneet sen otteensa valtiovallasta, mitä he 1900-luvun alusta alkaen ovat rakentaneet ja mihin he saattoivat nojata. Yksi syy tähän on kansanedustuslaitokset eli parlamentit ja siis juuri ne demokratian muodot, jotka alunperin syntyivät tasapainottamaan vastakohtaisuuksia. Politiikka karkasi karkuun lasten hiekkalaatikoille ja isot pojat tekevät isoja juttuja jossakin muualla.

Valtiovallan edustajat ovat lähes tykkänään järjestelmän koiria. He ovat ammattipoliitikkoja, joille oma suu on lähin ja jotka tekevät uraa eivätkä politiikkaa. Useimpien on miellytettävä EU:n päättävää väkeä, koska siellä on parhaimmat uudet työpaikat ja palkat. Jokaisessa länsimaassa poliitikassa lähdetään siitä, että ensisijaisesti on miellytettävä suuromistajia, sillä muutoin suursijoittajat ja -omistajat eivät enää auta meitä työllistymään eivätkä muutenkaan ole kavereita. Ja meille kävisi sitten vielä huonommin.

Olen tavoissani melko vanhanaikainen ja toivoisin, että yhteiskuntaa voitaisiin rakentaa rauhallisin keinoin ahkerasti töitä tehden ja toki useinkin hauskaa pitäen. Ja niissä oloissa voisin jatkaa teekupin tai sherrylasin ääressä kirja sylissäni surematta sitä, että länsimainen lintokoto kaatuu pienen piirin silmittömään ahneuteen. Valitettavasti en näe, että tällaisia mahdollisuuksia olisi länsimaissa oleellisesti kohennettu parin-kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana. Luulen, että vastakkainasettelu kärjistyy nopeasti ja pahasti - jollei yllättävä ja nopea maailmantalouden kasvu pelasta meitä. Mutta nyt näyttää, että taistelu valtiovallasta on käytävä uudelleen, sillä talouden tyrannia rikkoo sen sopusoinnun, joka saattoi vaurastuttaa useimpia tavallisiakin ihmisiä.

JK: Joudun vielä jälkikirjoituksena mainitsemaan yhdestä kummallisesta sivuseikasta: päätellen mm. tuntemieni lehtien uutisista ja kolumneista sekä muusta media-aineistosta ja kertomuksista eri maista näyttää siltä, että Timo Soinilla oli yllättävän suuri rooli siinä, että kissa niin sanotusti nostettiin pöydälle. Hänen vaalivoittoonsa saakka useimmat, myös vasemmistopuolueiden edustajat, saattoivat olla niin kuin mitään erikoista ei olisi tapahtumassa. Koska yritän olla rehellinen, mainitsen tämän siitä huolimatta, että en voi suosia perussuomalaisten impivaaralaisia tai erilaisiin ihmisiin kohdistuvia jopa vähä-älyisen vihamielisiä linjauksia.

RUPERT MURDOCH, HITLERIN PÄIVÄKIRJAT JA SUOMI-TV

2012-01-26T06:17:45Z

Vuonna 1981 mediamoguli Rupert Murdoch osti brittiläisen The Times ‑lehden. Kaksi vuotta myöhemmin, huhtikuussa 1983, lehti sai ihmeellisen uutisen: Adolf Hitlerin salaiset päiväkirjat oli löydetty tuntemattomasta kylästä silloisesta Itä-Saksasta. ”The Sunday Times” ja saksalainen lehti ”Stern” maksoivat löydöstä miljoonia euroja ja ryhtyivät julkaisemaan päiväkirjoista otteita. Myös yhdysvaltalainen ”Newsweek” kilpaili päiväkirjoista.

Päiväkirjat todisti aidoiksi maailmankuulu ja tunnustettu historioitsija Hugh Redwald Trevor-Roper. Hän oli opettanut ja tutkinut sekä Cambridgessä että Oxfordissa. Trevor-Roper oli tutkinut Saksan historiaa ja Adolf Hitleriä, ja häntä pidettiin yhtenä parhaimmista asiantuntijoista. Kaiken lisäksi hän oli toiminut brittien vakoilijana toisen maailmansodan aikana.

Tosiasiallisesti Trevor-Roper osasi saksaa niin huonosti, että ”Sternin” toimittajat joutuivat tulkkaamaan hänelle, kun hän tutki väärennöksiä erään pankin holvissa. Mutta siltä istumalta hän totesi päiväkirjat aidoiksi.

Kun uutinen oli painettu lehtiin ja levinnyt ympäri maailmaa mielettömän suurena sensaationa, saatiin saman tien perään uutinen asian oikeasta laidasta. Kyse oli väärennöksistä ja vieläpä tökeröistä väärennöksistä. Tilanne oli nolo, mutta ei tuntunut haittaavan lehtiä.

Väärennösten tekijä harrasti Natsi-Saksan historiaa ja keräsi, myi ja väärensi kaikkea siihen liittyvää. Hän väitti, että häneltä tilattiin väärennökset. Siitä ei ole todisteita. Hän ja päiväkirja-väärennösten kauppaa välittänyt Sternin toimittaja saivat vuosien vankilatuomion.

On ollut selittämätöntä, miksi Trevor-Roper historiantutkijan koulutuksestaan ja valtavasta kokemuksestaan huolimatta hairahtui näin pahasti näin yksinkertaisessa asiassa. Hän ei katsonut tarvitsevansa mitään teknisiä tutkimuksia eikä vertailuja vaan uskoi papereiden silmäilyn riittävän.

Ei ole mitään todisteita siitä, että ensimmäisen brittiläisen laatulehtensä ostanut Rupert Murdoch olisi tilannut väärennökset tai että hän olisi painostanut lehtensä toimitusta tai Trevor-Roperia. Puolueeton Trevor-Roper ei ollut; hänellä oli myös pieni johtajan toimi The Times -lehtitalossa.

Olen kertonut asiasta kirjassani ”Noitavainot Euroopassa. Myytin synty” (Atena 2006). Noitavainojen tutkimukseenkin tämä liittyy, mutta jäten sen puolen tässä selvittämättä.

Sen sijaan asia tuli mieleeni, kun olen seurannut Murdochin media-imperiumin viimeaikaisia käänteitä. Skandaaliuutisten tavoittelun vuoksi harjoitettu puhelinten salakuuntelu ja mahdollinen tietokonehakkerointi – jonka kohteeksi epäillään joutuneen mm. ex-pääministeri Gordon Brownin sähköpostit – ovat johtamassa kenties vuosien oikeusjuttuihin. Lehdistön ja poliitikkojen suhdetta pengotaan monessa selvityksessä. Myös poliisin toimia tutkitaan, koska on herännyt epäilyksiä siitä, että poliisi on katsonut asioita läpi sormiensa silloinkin, kun niistä on tullut tietoja. Murdoch on syöttänyt ja juottanut brittiläisiä poliitikkoja, myös pääministereitä, miljoonilla punnilla.

Joka tapauksessa viime vuonna Rupert Murdoch lakkautti News of the World ‑lehtensä, jonka toimittajat syyllistyivät salakuunteluun ja kenties muihin laittomuuksiin, kuten salakuuntelun tilaamiseen ja siitä maksamiseen. ”News of the Worldin” Murdoch hankki itselleen 1960-luvun lopussa. Lehti oli perustettu 1843.

Aivan uusimmat uutiset kertovat, että Rupert Murdochin imperiumi laajenee Suomeen. Saatavilla olevien tietojen mukaan Murdochin yritys ostaa SuomiTV:n (jonka suurin nykyinen omistaja on kanadalainen sijoittaja). En halua olla ennakkoluuloinen; uskon, että lähtökohdat voivat olla myönteisiä. Moraali, eettiset pelisäännöt ja totuus ovat tiedotusvälineille yhtä kova haaste kuin muillekin. Murdochin media-imperiumi, johon kuuluu lehtitaloja ja televisioita ja jossa on meneillään vaiheikas sukupolven vaihdos, toimii useassa kymmenessä maassa. Murdoch syntyi Australiassa.

Korostan vielä ja olen siis toisaalla kirjoittanut, että Murdochin ei ole perustellusti epäilty tilanneen väärennöksiä. Silti hänellä saattoi olla suuri tarve uskoa ne todeksi. Vastuu jäi Trevor-Roperille, sillä vain hän vahvisti ne todeksi.

Toivotan lukijoilleni hyvää jatkoa alkaneelle vuodelle. Olkaamme valppaita!

TOISIN KUIN MUULLOIN - HYVÄÄ MAGIAN JUHLAA!

2011-12-24T10:05:53Z

Suomalainen ja ylipäänsä pohjoismainen yhteiskunta on vanhanaikainen siinä mielessä, että vuodenaikoihin liittyvät juhlat ohjaavat useimpien ihmisten arjen ja pyhäpäivän rytmejä. Tämä on vanhan, ikiaikaisen maagisen ajattelutavan perinne, vaikka perinnettä onkin sittemmin väritty milloin milläkin aatteella ja eritoten kristinuskon opeilla.

Arkaaiseen magiaan kuuluivat siirtymäriitit, ja vuodenaikoihin sidotut juhlat ovat juuri tällaisia maagisia riittejä. Niissä piti hetkeksi pysähtyä, katsoa mennyttä ja siirtyä seuraavaan. Se on hieno asia ja hieno perinne - oikeastaan riippumatta siitä, millä perustein sitä kukin nykyään noudattaa.

Joissakin maailman suurissa kaupungeissa ei enää tahdo erottaa joulua eikä keskikesän juhlaa. Niissä on nykyaikaistuttu niin nopeasti, että vanhat ritualistiset juhlat ovat jääneet vähälle. Tilalle on tullut kaiken kattava 24/7. Toisaalta se kuuluisa globaalisuus on sekä yhdistänyt ja sekoittanut tapoja että jakanut niitä eri ryhmien juhliksi, jotka ovat eri aikaan. Sellaista hiljentymisen aikaa, joka kattaisi koko yhteiskunnan, ei enää ole. Uskon, että riittääkin, kun jokaisella on omansa, ja jokainen etsiköön omansa.

Länsimainen joulu on markkinahumua mutta ei sekään uusia asia ole; kaikki suuret juhlat ja rituaalit ovat edellyttäneet pitkää valmistelua jo aikoinaan, ja sellaisessa on myyntimiehelle tilaisuutensa. Karnevalismi on magian ikiaikaisia piirteitä. Lienee kuitenkin niin, että maagiset uskomukset olivat paljon vahvempia kahlitsemaan turhamaisuuttamme ja joutavaa hömpötystä kuin länsimaisen joulun pöyhkeys.

En ole joutavan joulukrääsän enkä kerskakulutuksen ihmisiä mutta magian tutkijana pidän näistä maagisista rituaaleista. Ja on mukava pitää taas muutama päivä, jolloin kaikki on toisin kuin useimpina muina päivinä.

Kiitos kuluneen vuoden seurasta ja hyvää joulun aikaa!

TIEDEKUNTA, YKSIKKÖ VAI DIVISIOONA?

2011-11-29T19:12:00Z

Tampereen yliopistoa uudistettaessa päätettiin, että tiedekunta -sanaa ei voi enää käyttää. Se tuntui kovin vanhanaikaiselta, ja totta on, että onhan sillä ikää. Kun laitokset ja vanhat tiedekunnat lakkautettiin, piti tilalle saada uudet nimet. Siksi syntyivät "yksiköt". Kuulun nyt Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikköön enkä tiedekuntaan tai entiseen historiatieteen ja filosofian laitokseen. Yksikköömme kuuluu myös mm. logopedia.

Olen puoltanut uudistusta, ja joskushan tilanne on niin, että mikä tahansa uudistus on parempi kuin se, että asiat jäävät ennalleen.

Mutta yksi asia mietityttää: ruotsiksi meillä on edelleen tiedekunnat, kuten omani "Samhälls- och kulturvetenskapliga fakulteten". Käytävillä vitsaillaan, että ruotsinkielisillä on täälläkin etuoikeuksia. He saivat pitää perinteiset tiedekunnat, kun me suomenkieliset jouduimme "yksiköihin". Ehkä sanaa "yksikkö" ei osattu kääntää ruotsiksi. "Samhälls- och kulturvetenskapliga enheten", eh ...?

Johtamiskorkeakoulumme ei kuitenkaan ole tiedekunta vaan korkeakoulu, "Ledarskapshögskolan". Englanniksi se on ihan jotain muuta eli "School of Management", mikä tietysti onkin kaikille tutumpaa.

Joku sanoi, että ei tilanne ole niin paha, sillä vältyimme kuitenkin divisioonilta (ruots. division, engl. myös division). Niinpä. Mutta kun tiedekunta viittaa opilliseen toimeen, mihin ei selvästikään oltu tyytyväisiä, ja yksikkö viittaa konttorityöhön niin eikö divisioona viittaisi parhaiten siihen, mitä kaivattiin eli toimeliaisuutta ja dynaamisuutta?

MIKSI DAILY TELEGRAPH ON AINA OIKEASSA?

2011-11-08T10:25:33Z

EU-uutisointi ja kommentointi on ollut kovin, kovin erilaista brittiläisessä konservatiivilehdessä Daily Telegraphissa verrattuna suomalaiseen valtalehdistöön ja kaiketi monen moneen muuhun eurooppalaiseen laatulehteen. (Tunnen niitä huonosti mutta niiden pääkirjoituksia esitellään kuitenkin siellä täällä ja mm. suomalaisen lehdistön sivuilla ainakin silloin, kun ne puolustavat EU:n ns. virallista linjaa ja moittivat Yhdysvaltain konservatiiveja.)

Viime eduskuntavaaleihin saakka Suomessa uutisointi EU-asioista oli autuuden tien sokeaa hypetystä. Sen jälkeen - ja siis yksin Timo Soinin ansiosta - on harjoiteltu kriittisempiäkin sävyjä mutta edelleen esimerkiksi EU-hullutuksista, byrokratiasta, väärinkäytöksistä ja tuhlauksesta saa Suomessa lukea vain harvoin eikä useimmista asioista ollenkaan. Suojelemme EU:n julkista sivua.

Sitä ei kyllä Daily Telegraph tee, eikä se oikein luonne muillekaan brittilehdille. Niitä onkin kiva seurata, vaikka otsikkoni yllä on tahallisen epätosi. Mainittakoon, että vaikka pidän lukea Telegraphia, ei sen linja ole minun. Kuulun rauhallisemman The Times'n tilaajiin mutta siihenkin tarvitsen vapauttavaa etäisyyttä.

Ja vielä huomautan, että olen kannattanut Suomen EU-jäsenyyttä, kannatan sitä ja kannatan myös Suomen pysymistä yhteisvaluutassa. (Tukipolitiikasta olen ollut eri mieltä alun alkaen.) Mitä euroon tulee, saattaa tietysti ennen pitkää käydä epäselväksi, onko minulla jatkossa sen suhteen mitään kannatettavaa.

Käytän tässä tilaisuutta korjatakseni myös aikaisempaa omaa ajatteluani: Taannoin pidin ruotsalaisen historioitsijan ja yhteiskuntapoliitikon Gunnar Wetterbergin ehdotusta Suomen, Ruotsin, Islannin ja Tanskan valtioliitosta ihan höpöhöpöjuttuna.

Muutan mieleni. Ajatus ei ole sen epärealistisempi kuin talous- ja euroalue, johon Kreikka ja Portugali kuuluvat. Uudelle pohjoismaiselle unionille minulla on nimiehdotuskin: SCANDIA. Nimihän tulee jo muinaisilta kreikkalaisilta vaikka tietääkseni vasta ne kuuluisat muinaiset roomalaiset - tai oikeastaan vain tietävimmät heistä - yhdistivät sen Pohjois-Euroopan kummalliseen väkeen.

OPINTOLAINAT YHDYSVALLOISSA - SYTEEN VAI SAVEEN?

2011-11-03T11:08:18Z

Yhdysvalloissa presidentti Lyndon Johnsonin vuonna 1965 esittelemä opintolainauudistus oli alun perin tarkoitettu vain tekniikan, kaupan ja liiketalouden opiskelijoille. Sittemmin järjestelmää on uudistettu monesti, ja se on jo pitkään koskenut eri alojen opintoja eri tasoilla.

Valtion tukemien opintolainojen lisäksi opiskelijoilla on puhtaasti pankkien lainoja. Nykyään valtion tukemat opintolainat on siirretty pankeilta liittovaltiolle.

Yli 10 miljoonaa opiskelijaa otti lainan tänäkin vuonna. Opintolainojen määrän uskotaan ennen pitkää ylittävän 1 000 miljardia dollaria eli biljoonan (am. triljoona, 1 000 000 000 000 dollaria).

Yhdysvalloissa opintolainasta tuli nopeasti samanlaista rahapaperiteollisuutta kuin muistakin pankkien ja luottolaitosten tuotteista. Järjestelmiä on sikin sokin eikä – yllätys yllätys – kukaan tiedä kokonaisuudesta. Opiskelijat vertailevat luottolaitosten erilaisia ja erihintaisia tuotteita parhaan kykynsä mukaan. Se on haastava tehtävä silloin, kun luottolaitosten tai kuluttajaviranomaisten asiantuntijatkaan eivät saa järjestelmästä tolkkua.

Mutta aivan kuten länsimaiden velkakriisissä ylipäänsä, myös Yhdysvaltojen opintolainoissa pää on tullut vetävän käteen. Opintolainojen takaisinmaksu on vaikeutunut. Se johtuu työn saannin vaikeutumisesta ja uskoakseni myös siitä, että monilla koulutustakin vaativilla aloilla palkkataso on jäänyt suhteellisesti jälkeen. Keskiluokkaiset odotukset koulutuksen tuomasta taloudellisesta menestyksestä eivät ole olleet tasapainossa velan määrän eivätkä yliopistojen maksujen kanssa.

Kuitenkin tähän uskoakseni vaikuttavat paljon myös muuttuneet kulutustottumukset, vaikka lähteeni (Economist October 29th 2011) ei siitä keskustele. Yhä harvempi tyytyy elämään varojensa mukaan tasaisesti mutta suhteellisen turvallisesti. Sen sijaan toiveiden ja unelmien taivaita venytetään suurella riskillä ja usein aivan epätodellisesti. Vähäisempään tyytyminen toisi kuitenkin monelle vähän velkaisellekin ihan hyvän ja turvallisen elämän.

Mielenkiintoista on, että kolmanneksella opiskelijoista, jotka valmistuvat, on opintovelkaa mutta niillä, jotka keskeyttävät, opintovelkaa on useammalla kuin kahdella kolmesta. Se kertonee paitsi sitoutumisesta opintoihin ja tavoitteisiin myös sosiaalisista lähtökohdista.

Tällä hetkellä vähintään yhdeksän kuukautta myöhässä olevien opintovelkojen rästien määrä on yhdeksän prosenttia. Kaikkiaan lainan takaisinmaksun on laiminlyönyt yli 10 % velallisista. Sikäläisten tietojen mukaan se on moninkertaisesti useampi kuin luottokorttivelallisista tai niistä, jotka hankkivat auton velaksi.

Nyt Yhdysvalloissa on ryhdytty toimeen ja suunnittelemaan helpotuksia myös opintovelkaisille. Tämä koskee sitäkin kaveria, jonka 300 000 dollarin lainaa koetetaan järjestellä uudelleen, koska hän epäonnistui pyrkimyksissään päästä lentäjäksi (em. Economist).

Takaisinmaksun vaikeutumisesta huolimatta Yhdysvalloissa opintolainaa on lain mukaan lähes mahdoton antaa anteeksi. Niin ei juuri käy konkurssissakaan – toisin kuin muille lainoille.

Yhdysvalloissa nykyisen tukijärjestelmän arvostelijat ovat sitä mieltä, että tuki ylipäänsä on sallinut yliopistojen nostaa maksujaan ja kulujaan, sillä hintojen nostaminen on korvattu tukemalla opiskelijoiden lainoja. Tuki on kasvattanut luottoyhtiöiden liiketoimia ja sijoittajien varallisuutta mutta on epäselvää, missä määrin se enää auttaa opiskelijoita. Näin siis menetellään maassa, jossa yritysten uskotaan toimivan puhtain liiketaloudellisen perustein ilman valtion tukia.

Vaikka aina on niitä, jotka onnistuvat, tietyssä vaiheessa tällaiset järjestelmät voivat kääntyä alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.

Mutta miten uudistaa tukijärjestelmä sekä koulujen ja yliopistojen hinnoittelu? Kas, siinä pulma.

MIKSI EI STEVE JOBS JA APPLE?

2011-10-26T09:35:24Z

Pahus. Kun tämäkin aamu on kulunut melko lailla yliopistomme sähköisten järjestelmien eli muudlen, e-Työpöydän, SoleCrissin (aivan kauhea) ja SoleTM:n (vrt.ed.) parissa, tuli vaan mieleeni yksi asia: miten ihmeessä se on niin, että juuri nämä meidän laitteet ja järjestelmät ovat niitä, joita Steve Jobs ei ole suunnitellut!

Tästä päivästä ei puutu enää kuin parituntinen sen korkeamman matematiikan matkalaskuohjelmamme kanssa ...

JAMIE OLIVERIA BRIGHTONISSA

2011-10-26T07:45:54Z

Sattuneista syistä päädyin äskettäin Brightoniin Etelä-Englantiin. Oikein virkeä ja mukavanoloinen kaupunki. Ja tuulinen.

Niin ikään sattuneista syistä, jos kohta melko tavoitteellisesti, päädyin neljän hengen seurueeni kanssa vierailemaan kahdesti Jamie Oliverin maineella, nimellä ja ilmeisesti myös ohjauksella toimivassa ravintolassa "Jamie's Italian" (Black Lion Str.). Kokeilimme eri ruokia - paitsi yksi meistä, joka ensimmäisenä iltana ihastui friteerattuun kalmariin (squid) niin, että tilasi sitä alkupalaksi seuraavanakin iltana.

Näykimme toinen toistemme lautasilta. Alkupaloiksi valitsimme mm. marinoituja sardiineja (voileivällä, hyvää), oliiveja ja oliivitapenadia (loistavat maut), italialaisia "nachoja" (raviolista, hyvää) ja siis mm. tuota erään meistä mykistänyttä kalmaria. Se oli minunkin mielestäni erinomaista.

Pääruokina kului mm. katkarapuja (fenkolin ja chilin kanssa), puttanescaa (yhden suosikki mutta melko tavallinen, kuitenkin) sekä kalaa, broileria ja yksi pihvi. Lisäksi tuli kokeiltua italialainen (!?) hampurilainen, joka yhden mielestä oli ihan kiva mutta josta kalmariin ihastunut ei pitänyt ollenkaan, koska liha oli kuivaa ja leipä, hmm ...

Ruokalajeja tärkeämpää oli ruuan maut ja tyyli. Yrttejä oli käytössä paljon, tuntuvasti ja näkyvästi, esimerkiksi foliossa kypsytetyn kalan päällä. Samoin öljyjä oli käytössä kivasti (kevyesti vain) ja runsaasti chiliä. Todellakin, yrttien maut tuntuivat ja tuoksuivat. Se oli kerrassaan antoisaa ja miellyttävää. Ruuan asettelu oli aina kaunis, näyttävä, rehevä ja runsas (asettelultaan, ei määrässä) mutta se ei ollut mitään sellaista pipertämistä kuin klassinen kuivakkaan ryppyotsainen väkisin vääntäminen niin sanotussa ranskalaisessa keittiössä.

Näiltä osin vaikutelma oli loistava, ja kun hinnat olivat Suomen ravintoloita selvästi halvempia, ei valittaminen tullut mieleen.

Paitsi kahdessa asiassa. Oluttahan janoinen ei aina saa italialaisessa ravintolassa. Jotain sen kaltaista kyllä.

Pahempi asia oli melu ja melske. Tarjoilijat juoksivat pää kolmantena jalkana eikä sellainen tyyli sovi ruokaravintolaan. On vaikea nauttia ateriasta, jos ympärillä lennetään kuin tulipalon perässä. Rauhallisempi tyyli tekee ruokahetkestä mukavamman. Mutta henkilökunta juoksi ja lensi ja näemmä ainakin pääosin tarpeettomasti.

IHMELÄÄKKEITÄ - VIHDOINKIN!

2011-10-22T07:46:08Z

Helsingin Sanomissa 21.10. oli mielenkiintoinen Vieraskynä -kirjoitus. Siinä todettiin, että rahaa painamalla Euroopan keskuspankki voisi jakaa kaikille riittävästi ja pelastaa Euroopan. "EKP:n velkakirjaostoilla voidaan turvata kaikkien kriisimaiden maksuvalmius, EKP:n oman pääoman suotuisa kehitys ja koko euroalueen talouskasvu", toteavat Lauri Holappa ja Jussi Ahokas. Holappa on poliittisen talouden tutkija Turusta ja Ahokas talousmaantieteilijä Itä-Suomen yliopistosta.

Heidän mukaansa "on olennaista ymmärtää", että "ostaessaan kriisimaiden velkakirjoja EKP velkaantuu ainoastaan itselleen: pankki laskee liikkeelle eli luo tyhjästä uutta valuuttaa, jolla se suorittaa ostot. Keskuspankilla ei siis ole samanlaista konkurssi- tai maksukyvyttömyysuhkaa kuin yksityisillä liikepankeilla".

Näinhän uskovat myös ranskalaiset poliitikot, jotka ovat johtaneet oman maansa velkojen suohon. Siksi he ajavat velkojen yhteisvastuuta. He yrittävät tehdä kuuluisasta Euroopan väliaikaisesta rahoitusvakausvälineestä (ERVV) oman roskapankkinsa EKP:n luottopapereilla.

Kirjoittajien mielestä kriisimaiden taloutta pitäisi elvyttää - siis velaksi, koska muuta rahaa ei ole - jotta ihmiset eivät lakkaisi kuluttamasta ja yritykset investoimasta. Tämä kuluttamisen ja investoinnin mantra on kaikkien uskonto. Se on kuin kristinuskon lupaama pelastus siitä, että voimme jatkaa loputtomiin valitsemallamme tiellä.

Kannattaa huomata sekin, että velkojen hoidon poppakonsteja on kokeiltu USA:ssa jo useamman presidenttikauden ajan menestyksettä.

Toivonpa silti todella, että kirjoittajat ovat oikeassa. Historioitsijalle tulee tietysti mieleen, että nämä velanmaksun ihmelääkkeet ovat aina lopulta tulleet niin sanotusti syliin. Varallisuutta ei luoda painokoneilla, ja aina silloin tällöin tuotantotalouden ja rahapapereiden välinen epäsuhta saattaa käydä liian suureksi.

Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että inflatorisen kehityksen vahvistaminen helpottaa kriisiä. Se ei kuitenkaan johdu pelkästään inflaation talouspoliittisista eduista. Syynä on se, että tällaisessa tilanteessa inflaation kiihtyminen on poliittisesti helpoin tapa jakaa omaisuutta uudelleen siitä yksinkertaisesta syystä, että inflaatio on huomaamaton ja vaivihkainen välittäjä.

Kaikki luulevat silloin voittavansa, mutta aivan niin se ei mene. Niille, jotka eivät ymmärrä tai eivät voi käyttää inflaation tuomia etuja hyväkseen, se on kuitenkin yhtä epäedullinen kuin ihan rehellinen, tavallinen ja vastenmielinen velkojen maksu.

NUORISOTYÖTTÖMYYS - EIKÄ MITÄÄN VÄLIÄ

2011-09-18T18:40:27Z

OECD:n jäsenmaissa, jotka enimmäkseen ovat rikkaita länsimaita - täydennettynä tosin mm. Japanilla, Mexicolla ja Etelä-Korealla - on 44 miljoonaa työtöntä. Monissa maissa nuorisotyöttömyys on 25 % tai enemmän, Espanjassa esimerkiksi 40 %, ja Suomessakin kaiketi yli 20 %.

Nuorisotyöttömyys on koko ajan kasvanut. Edes taloudellisten nousukausien aikana sitä ei mitenkään erityisesti yritettykään korjata missään tietämässäni maassa.

Se on hyvin kummallista ja kuvaa keski-ikäisen ja keskiluokkaisen äänestäjäkunnan enemmistön, mukaan lukien työväenliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen työläisaristokratian, itsekkyyttä ja typeryyttä. Se kuvannee luultavasti myös kohtalokasta lyhytnäköisyyttä, mihin esimerkiksi Lontoon mellakat viittasivat.

Tärkeintä on ollut lepytellä äänestäjäkunnan enemmistöä suosiollisilla eduilla, joista köyhät ja vähäosaiset eivät hyödy mitään ja jotka kaikki on maksettu velalla - tai siis oikeammin: joita mitään ei ole vielä maksettu. Yli kaksi vuosikymmentä hallituksille, myös Suomessa ja puolueväristä riippumatta, on ollut tärkeää alentaa todella suurituloisten verotusta, jotta he eivät suutu ja lakkaa "yrittämästä" tai muuta Yhdysvaltoihin. Saman ajan on puhuttu globalisaation tuomista eduista.

On luultavaa, että globalisaation edut taloudellisen tehokkuuden luomisessa ovat merkittäviä. On lähes varmaa, että yrittämisen vapaus ja helppous ovat paitsi hyvinvointia myös luovuutta tukevia kannustimia.

Joka tapauksessa on mielestäni ihan varmaa, että etujen jakamista ja kohdentamista on yhteiskuntapoliittisin päätöksin nyt korjattava kaikkialla länsimaissa. Luulen niin ikään, että pelkkää kilpailua ja ylenmääräistä pyrkyryyttä korostava yhteiskunta-ajattelun muotisesonki on tällä erää lähellä päätöstään.

PITKÄMÄKI JA RUUSKANEN - KEIHÄÄNHEITON MYTOLOGIA

2011-08-31T21:15:53Z

Suomalaisen keihäänheiton mytologia on aivan ihmeellinen.

Lajin ominaislaatu, joka taitaa olla useammallekin suomalaiselle ilmiölle ominainen ja suomalaisille perin tavallista, tulee ilmi, kun vertaa keihäänheittäjiä esimerkiksi lumilautailijoihin.

Keihästä heitetään perkeleittein voimin ja niin tekniikkaan kuin tyyliinkin kuuluu tavaton myllertäminen ja öhellys. Keppiä, joka itseasiassa on aika kevyt, heitätään jumalattoman melttoamisen, showntekemisen, performanssin ja eritoten kiroilun ja noitumisen voimalla. Niin ikään kuvioon kuuluu tavaton söheltäminen ennen kisoja ja täysi sekavuus kisojen jälkeen niin puheissa kuin muissakin otteissa. Tämä koskee myös ja joskus eritoten urheilujohtoa.

Ja tietenkin tavallisesti ja aina väärään aikaan keihäänheittäjän henkinen puoli on tukossa tai kroppa kipeä.

Lumilautailu ja muut sellaiset epäsuomalaiset lajit, joista ennen täällä lumisessa Suomessa ei tiedetty mitään, ovat aivan erilaisia lajeja. Kaverit hyppivät kuin heinäsirkat, löysä pipo syvällä päässä, lahkeet lepattaen ja aina naurava hymy naamalla. Ja kilpailijat tuntuvat pitävän lajistaan, kilpakavereistaan ja kilpailusta - toisin kuin keihäänheittäjät, joista joutuu ihmettelemään, että kuinka he oikein jaksavat sitä touhua ja miksi he urheilevat, kun se näyttää niin synkältä ja toivottomalta.

Keihäänheittoon verrattuna nuo nykyaikaiset lumilajit näyttävät lastenleikeiltä - joskin epäilen, että ne ovat tuhannesti vaikeampia kuin kepin kanssa kiroilu.

Lieneekö niin, että koska lajit ovat uusia, niin suomalainen synkkyys ei voinut niihin takertua samalla tavalla kuin sellaisiin lajeihin, jotka historiassa ovat olleet niin sanotusti kansallisesti merkittävämpiä?

Ja miksi me emme keksineet hiihdossa luistelutyyliä, muovisuksia tai noita kummallisia lumilajeja? Ja miksi emme ennen oppineet jalkapalloa? Lapsuudessani ei juuri uutisoitu autourheilustakaan, vaikka suomalaiset menestyivät siinä valtavan hyvin jo silloin. Sen sijaan minulla on mielikuva siitä, että hiihtokilpailujen tuloslistoja lehdet olivat täynnään koko talvikauden. Kesti aina pitkään, ennen kuin pohjoisen viimeinen latu suli.

Nämä ajatukset ovat vain tällaisen lukutoukan mietteitä. Joka tapauksessa kannustan vahvasti suomalaisia urheilijoita, myös keihäänheittäjiä, vaikka olen penkkiurheilijanakin toivoton. Saatanpa silti katsoa tuon keihäskisan.

KANSANKODIN LESKENELÄKE RAKASTAJATTARELLE

2011-08-27T08:58:05Z

Maailma on ihmeellinen ja aikalailla toinen kuin miltä se näyttää. Tämän tarinan löysin Niklas Ekdalin osuudesta kuivakkaalta tuntuvaan teokseen Ruotsin pääministereistä, ”Sveriges statsministrar under 100 år” (2010). Hiukan jouduin yhdistelemään lankoja toisaaltakin, jotta tarinan loppu aukeaisi.

Per Albin Hansson, kuuluisa ja kenties suosituin ja menestynein Ruotsin sosialidemokraattinen pääministeri, jota pidetään kansankodin luojana ja joka johti hallitusta kolmen kuukauden katkosta lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti 1932-1946, elikin hiukan toisin kuin esikuvalliselta poliitikolta ja maan isältä, landsfaderilta, voisi odottaa.

Per Albin eli ensimmäisen puolisonsa Sigrid Vestdahlin kanssa avoliitossa (1906—1918). Tuona aikana avoliitto oli aivan sopimaton, mutta nuorena radikaalina Per Albin halusi hylätä viralliset ja kaiketi eritoten kirkolliset muodot. "Meidän pitää uhmata maailman ennakkoluuloja”, hän kirjoitti Sigridille heidän suhteensa alkuaikoina ja jatkoi: ”Tiedän, että tulet taistelemaan kanssani oikeudestamme rakastaa puhtaasti ja aidosti. Meidän pyhättöämme kukaan musta papinsaatana ei käy häpäisemään."

Sittemmin avioliitto ei tuntunut niin vastustettavalta, ja Per Albin avioitui toisen naisen, Elisabeth Fryckbergin (Norlén), kanssa (1918). Tarina alkaa syntyä siitä, että suhde Sigridiin jatkui edelleen. Molempien kanssa Per Albinilla oli kaksi lasta. Lisan kanssa hän asui Tukholmassa mutta piti tiiviisti yhteyttä Sigridiin ja toiseen perheeseensä Skånessa. Monissa virallisissa yhteyksissä kerrotaan vain, että ensin Per Albinilla oli suhde Sigridin kanssa, sitten hän avioitui Lisan kanssa ja lopulta meni uudelleen yhteen Sigridin kanssa.

Asia ei siis mennyt aivan näin, eivätkä tuona aikana tiedotusvälineetkään mässäilleet seksillä tai salaisilla suhteilla. Jopa pääministeri sai elää elämäänsä. Joku vierestä seurannut syytti kuitenkin mormoniksi, jopa kaksinnaijaksi, ja toki paheksujia oli paljon niiden joukossa, jotka asiasta ylipäätään tiesivät.

Avioliitto Lisan kanssa päättyi (1926). Sigrid säilyi rakastajattarena ja uskottuna, ja oikeastaan hän oli sitä koko Per Albinin aikuiselämän.

Kun pääministeri kuoli äkillisesti sairaskohtaukseen (6.10.1946), Ruotsin hallitus joutui sen seikan eteen, että Sigrid ja Per Albin eivät olleet edelleenkään naimisissa. Se oli muodollinen este leskeneläkkeelle. Mutta tarina ei olisikaan ruotsalaisesta kansankodista ilman oikeaa loppua: hallitus myönsi Sigridille leskeneläkkeen mukaisen korvauksen muodollisen aviositeen puuttumisesta huolimatta – niin kuin aivan oikein oli.

URPILAINEN - KATAINEN - MERKEL

2011-08-25T08:10:09Z

EU:ssa on nyt yhtäkkiä ruvettu seuraamaan periaatteita, joita tähän asti eivät ole noudattaneet muut kuin suomalaiset poliitikot ja virkamiehet: sääntöjä ja sopimuksia pitää noudattaa eikä poikkeuksia sallita. Tähän asti yhteisistä periaatteista ovat tämän tästä livenneet mm. Saksa, Ranska ja Britannia - etelän maista puhumattakaan.

Nyt luetaan lakia pienelle Suomelle. Luottolaitosten miljardöörit, Financial Times, Saksan liittokansleri ja kaikki kynnelle kykenevät, jotkut suomalaiset mukaan lukien, ovat ryhtyneet saarnaamaan siitä, kuinka Suomi heiluttaa Euroopan talouskehitystä ja vaurautta. Kaikki tämä on naurettavaa ja puuta heinää. Suomen osuus ja kysymys vakuuksista ovat niin pieni asia, että se ei vaikuta mihinkään. Mutta se on periaatekysymys nyt, kun suurille ja mahtaville niin sopii. Se on myös poliittisesti asia, joka vie huomion tärkeimmästä eli EU:n politiikan fataaleista virheistä. Erityisen pettynyt olen HS:n pääkirjoitukseen tänään (25.8.).

Tuen kyllä poliitikkoja, jotka yrittävät ratkaista kriisin. Jos ratkaisu syntyy, se on yksi suurimmista asioista, missä poliitikot ovat selättäneet ns. markkinavoimat. Kuitenkaan Suomen vakuusvaatimuksilla ei ole tärkeimmän asian kanssa mitään tekemistä.

FACEBOOK-HIRVIÖSTÄ

2011-08-18T16:48:30Z

Minun on vielä sanottava, erityisesti joidenkin sähköpostien ohjaamana, että arvioni Elias Aboujaouden teoksesta "Virtually You" ei tarkoittanut, että katsoisin Facebookin sinällään vaaralliseksi tai hyödyttömäksi. Niin ei ajattele myöskään Elias Aboujaoude, kuten kirjoituksestani selvisi. Aboujaoude selvitti niitä sosiaaliseen mediaan liittyviä seikkoja, jotka voivat ohjata käyttäytymistä ja voivat muokata persoonallisuutta ja jotka joidenkin kohdalla ovat niin tehneet ja tekevät.

Niin ikään kun Ilta-Sanomat otsikoi uutisensa asiasta niin, että Facebook tekee hirviöitä, se ehkä vastaa Aboujaouden kirjan pahimpia mutta varmasti myös epätavallisimpia ja harvinaisimpia esimerkkejä. Psykiatrina hän on tietysti törmännyt kaikenlaiseen.

Kirja-arvio HS:ssa 10.8.2011

Uutinen Ilta-Sanomissa

Kirjoitin arvostelun teoksesta siksi, että siinä mielestäni puhuttiin erittäin tärkeistä asioista, joista tietoa, tutkimusta ja asiaa on kuitenkin ollut esillä suhteellisen vähän.

Sitä paitsi pidin hänen teoksestaan.

Olen myöhässä näiden kommenttieni kanssa mutta olin pitkällä konferenssimatkalla Tromssassa pohjoismaisten historiantutkijoiden päivillä ja vähän muillakin reissulla niin, että olen vasta vastikään palannut konttoripöydän ääreen. Tokihan voin seurata puhelimestani mitä vain missä vain, mutta usein se vain jää toisenlaisen vilskeen varjoon.

Tästä opettajan ja tutkijan syyskausi alkaa. Viiden viikon lomani oli tänä kesänä kolmessa osassa. Hienosti se meni. Hauskoja kesänloppuja!

KAURARYYNIPAKETIN KAKSI KAATONOKKAA

2011-07-19T18:43:11Z

Eri maiden, Kreikka ja Yhdysvallat mukaan lukien, velkakriisi kuvaa vähä-älyisen, tuhlailevan ja poroporvarillisen elämäntavan umpikujaa. Usko, että kaikki voisivat rikastua vain lainaamalla ja pummaalla, oli tietysti alun perin katteeton unelma. Liikemieskouluissakin kiinnostavinta on ollut finanssimaailma ja markkinointi, ei tuotantotalous, kuten Harvard Business Schoolista kirjan kirjoittanut Philip Delves Broughton kertoo (2008).

On houkuttelevaa uskotella, että nopea rikastuminen ilman vaivaa ja työtä on mahdollista. Se tekee poliitikkojenkin elämän helpoksi, koska ikävän toden puhumista ei tarvitse harkita. Riittää, kun oppositiossa vastustaa kaikkia leikkauksia sillä perusteella, että raha kyllä riittää eikä mitään hätää ole, ja hallituksessa puolustelee mitä toimia tahansa.

Useimmat puolueet tuntemissani Euroopan maissa eivät eroa sen suhteen, etteikö niiden politiikka lähinnä perustuisi keskiluokkaisen äänestäjäkunnan enemmistön miellyttämiseen. Tässä suhteessa Suomenkaan vasemmiston ja oikeiston välillä ei pitkään aikaan ole ollut eroja muuta kuin kenties puheenparressa. Äänestäjäkunnan turhamaisuuden ruokkiminen on tehokas keino politiikassa.

Tämä maailma on sellaisten, joita varten kauraryynipakettiin pitää suunnitella kaksi eri kaatonokkaa, jotta voisimme valita makumme mukaisen. "Huomaa uusi kätevä kaatonokka." (Elovena) Paljonko tuollaiset suunnitelmat vievät suunnittelijan, asentajan ja tavaranvalmistajan työtunteja?

Luultavasti monet asiat voitaisiin korjata ajoissa järkevän harkinnan tuloksena. Mutta historiassa on kaiketi tavallisempaa, että muutokset tehdään viimeisen pakon edessä suurin kustannuksin ja kärsimyksin.

Päättäjiä kärsimykset koskevat harvoin, joten heidän on mukavampaakin tehdä rumat toimet vasta sitten, kun on pakko ja voi syyttää markkinavoimia, maailmanmenoa ja Kreikkaa. Meidän muiden sopisi ajatella ajoissa ...

PITKÄ KEVÄT - KUIN HALLITUSNEUVOTTELUISSA

2011-06-22T04:29:13Z

Tämä kevät oli tosi pitkä ja minulla oli tekemistä, että sain kaikki keskeneräiset asiat juhannukseksi lepoon.

Mutta niin vain taas jollakin keinolla kävi.

En oikein tiedä, miten työt ja kiireet voivat kaikilla lisääntyä - siis niillä, joilla ylipäänsä on töitä. Ajassamme on jotakin pöhköä mutta on liian vähän niitä, jotka kääntyvät vastavirtaan.

Poikkean vielä tänään konttorilla - siis työpaikallani - mutta sitten aloitan tämän kokouksista ja toimistorutiineista mutta onneksi ei kirjoista vapaan kesäkauden appivanhempieni luona ennen kuin suuntaan torstaina Inkooseen Vålön saarelle.

Risteilen kyllä Inkoon ja Tampereen väliä ja vähän muualla kesälläkin mutta luulenpa, että Inkoon kirjaston kahvilassa tulee taas kulumaan tunteja. Rudolf tuli Suomeen jo sunnuntaina, Päivi tulee tänään ja Leevi tulee vasta juhannuksen jälkeen.

Hyvää kesää!

HÖLYNPÖLYÄ HISTORIA-LEHDESSÄ

2011-05-04T14:37:00Z

Huokaus. Valistuksen edistäminen on joskus rankkaa, ja vaikka kohdistaisikin erityisiä toiveita vain tiedelehtiin, odotukset täyttyvät vajaasti.

Yleistajuisten tiedelehtien suhteen näyttää olevan vieläkin huonommin. "Polttakaa noidat roviolla" -artikkeli Historia-lehdessä (4-5/2011) on kertakaikkisen harhaanjohtava ja useissa asioissa kokonaan virheellinen. Myös osa kuvituksesta johtaa harhaan.

Yksittäisillä tapauksilla voidaan todistaa mitä vaan (olivatpa tapaukset totta tai eivät). Kauheuksia on sattunut. Mutta minkäänlainen uuden tutkimuksen tieto ei ole osunut Historia-lehden noita-artikkelin kirjoittajan silmiin. Se on hämmentävää. Tässä on turha edes aloittaa virheiden korjaamista eikä se kai maksaisi vaivaakaan.

"Populaarisuuden" nimissä voidaan esittää mitä vaan ja näemmä myös kalliilla tehdyssä Historia-lehdessä. En oletakaan, että omia teoksiani tai kirjoituksiani tunnettaisiin, mutta kun uuden käänteen tutkimusta on kuitenkin tehty sellainen kolme vuosikymmentä melko monen tutkijan voimin, voisi jotakin siitä olettaa sattuvan sellaisen käsiin, joka aiheesta kirjoittaa.